Tervetuloa!
Teretulemast!
Добро пожаловать!
***
Olen itämaisen tanssin, toiselta nimeltään vatsatanssin, opettaja, jonka opinnot arabikulttuurin ja tanssin saralla jatkuvat toivottavasti koko elämän. Kaikkea oppimaani haluan välittää myös katsojilleni ja oppilailleni. Itämaisen tanssin lisäksi opiskelen Helsingin yliopistossa kieltenopettajaksi. Paitsi opettaa, rakastan myös esiintyä. Pidän siitä, kun saan yleisön hymyilemään ja nauttimaan musiikin ja liikkeen ihanasta yhdistelmästä. Asun ja työskentelen Helsingissä, teen tanssi- ja opetuskeikkoja myös lähiseuduille. Jos haluat minut esiintymään juhliisi tai opettamaan vaikka polttariporukalle naisellisia kiemuroita, ota yhteyttä! Yhteystiedot löytyy täältä.
Tanssihistoria
Aloitin itämaisen tanssin harrastuksen vuonna 1997, sen lisäksi olen tanssinut disco- ja showtanssia, afroa, salsaa ja tanhunnutkin. Itämaiset rytmit ovat vuosien saatossa tuntuneet kuitenkin innostavimmilta. Tanssin opettamisen aloitin 2002 ollessani vaihto-opiskelijana Tallinnassa. Palattuani Suomeen opettaminen ja kunnianhimoinen harrastaminen jatkuivat. Minulla on opetuskokemusta sekä iäkkäämpien ihmisten että nuorten parista. Liityttyäni Masrah ry:n tanssiryhmään syksyllä 2002 aloitin yhdistyksen opettajankoulutusohjelman, josta toivon piakkoin valmistuvani.
Olen opiskellut taitavien suomalaisten tanssijoiden, Anu Toivosen, Tuija Rinteen, Sirke Seppäsen, Jaana Åhlin, Saara Soikkelin ja Peppina Lindforsin ohjauksessa. Lisäksi olen osallistunut kursseille, joita ovat vetäneet Mohamed El Hosseny, Mahmoud Reda, Farida Fahmy, Raqia Hassan, Aida Nour, Magdy El-Leisy, Yousry Sharif sekä Horacio ja Beata Cifuentes.
Opettaja
Omassa opetuksessani yhdistelen tarkkaa teknistä osaamista ja improvisaatiota, jotta oppilaan oma liikekieli vahvistuisi ja selkiytyisi. Tanssi ei ole pelkkää teknistä suorittamista, vaan se on elämänilon ja nautinnon lähde niin tanssijalle kuin katsojallekin. Tanssin kautta välittyy asioita, joita ei voi sanoiksi pukea. Toiveeni on, että tunnillani opitaan tekemään liikkeet täsmällisesti ja samalla nautitaan musiikin tulkitsemisesta.
Esiintyjä
Tanssin nykyisin Keidas Ensemblessa ja olen ollut mukana Masrahin tanssiryhmän esityksissä Tamsileya ja Haflat Masreya. Ryhmätanssien lisäksi minut voi nähdä esiintymässä firmojen juhlissa, häissä, syntymäpäivillä ja pikkujoulujuhlissa luomassa hyvää tunnelmaa ja esittelemässä ikivanhaa arabikulttuurin helmeä - raqs sharkia, tanssia idästä.

Kuva: Harri Paavola